Uutislistaukseen

Kirkkoon pääsee pääsiäisenä, mutta kokoontumisrajoitukset jatkuvat

Kirkko valmistautuu jo toisen kerran viettämään kristikunnan suurinta juhlaa koronapandemian tuomien kokoontumisrajoitusten merkeissä.  Pääsiäistä kutsutaan vanhastaan ristin ja ylösnousemuksen pääsiäiseksi, koska ensi viikolla vietettävä hiljainen viikko johdattaa varjosta valoon, kuolemasta elämään.  Jeesus kulkee vääjäämättömästi kohti risti, kuolee, mutta kolmannen päivän aamuna nousee kuolleista.  Kiirastorstai-illasta pitkäperjantain kautta pääsiäisaamuun kulkeva pyhän kolmen päivän juhla on kristillisen uskon keskus.  Sanoma Jeesuksesta lähti aikoinaan liikkeelle tyhjältä haudalta.

Kirkko pääsiäisenä 2004, 2.jpg

Haapajärven kirkon alttari

Haapajärven seurakunnassa noudatetaan viranomaisten määräämiä alueellisia kokoontumisrajoituksia.  Sen vuoksi kirkossa vietettävät pääsiäisajan jumalanpalvelukset toimitetaan pääasiassa suljetuin ovin.  Kirkkoon ei pääsääntöisesti ole mahdollista päästä, mutta jumalanpalveluksiin voi osallistua seurakunnan suorina lähetyksinä nettiradion ja Facebookin kautta.  Kirkon ovet ovat kuitenkin avoinna seurakuntalaisille päivisin hiljentymistä varten maanantaista keskiviikkoon.  Lisäksi viikon aikana järjestettäviin lyhyisiin viikkomessuihin voi osallistua paikan päällä kirkossa n. 20 henkeä maanantaina, tiistaina sekä kiirastorstaina.  Myös pääsiäisyön messuun kirkossa voi osallistua n. 20 henkeä.  Vaikka kokoontumisrajoitus olisikin pääsiäisen aikaan 6 henkilöä, voi ns. sektorimallilla isossa kirkossa olla siis n. 20 hengen joukko.  Lisäksi kiirastorstain ja pääsiäispyhien messujen jälkeen seurakuntalaiset voivat tulla ehtoolliselle kirkkoon messun päättymisen jälkeen noin tunnin ajan.  Näin halukkaille turvataan mahdollisuus ehtoollisen vastaanottamiseen myös rajoitusten aikana.  Avoimista messuista löytyy tietoa kirkollisista ilmoituksista sekä näiltä verkkosivuilta.

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat ainakin 25.4 saakka, mutta rajoituksista huolimatta kristillisen pääsiäisen sanoma pysyy.  Sana pääsiäinen kertoo kuoleman ja pahan vallasta pääsemisestä.  Isä Meidän -rukouksen pyyntö ”päästä meidät pahasta” on ajankohtainen.  Kristus nousi kuolleista - Totisesti nousi!

2021-03-23 10:49:00.0