Ronkaalan pappila

Ronkaalankuja 6, 85800 Haapajärvi

Ronkaala on paitsi Haapajärven pappien ensimmäinen virkatalo, myös pitäjän ensimmäisiä vakituisia asuinpaikkoja.  Tila on saanut nimensä Pekka Ronkaisesta, joka on yksi kolmesta ensimmäisestä nimeltä tunnetusta haapajärvisestä.  Pekka Ronkainen asettui Ronkaalan tienoille 1500-luvun puolivälissä.  Pappilaksi Ronkaala muuttui vuonna 1693, jolloin sinne asettui asumaan seurakunnan ensimmäinen kappalainen Erik Wallenius.  Ronkaala on nykyisinkin asuinkäytössä.  Samassa pihapiirissä sijaitsee Ronkaalan entinen päärakennus, kaupungin omistama 1700-luvulta peräisin oleva presidentti Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo.

Nykyinen Ronkaalan pappilan päärakennus on valmistunut vuonna 1884.