Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakunnan ylin päättävä elin on kirkkovaltuusto, jonka seurakuntalaiset valitsevat seurakuntavaaleissa neljän vuoden välein. Kirkkovaltuusto johtaa seurakunnan toimintaa.
Kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston, joka vastaa käytännön johtamisesta ja valmistelee asiat kirkkovaltuuston päätettäväksi.
Voit vaikuttaa seurakunnan päätöksentekoon mm. osallistumalla seurakuntavaaleihin ja tekemällä aloitteita.
Seurakuntavaalit järjestetään neljän vuoden välein. Vaaleissa äänestetään kirkon ja sen seurakuntien tulevaisuudesta valitsemalla luottamushenkilöt nelivuotiskaudelle. Seurakuntavaaleissa voi äänestää 16 vuotta täyttänyt ja ehdokkaaksi voi asettua 18 vuotta täyttänyt kirkon jäsen.
Seurakuntalaiset voivat tehdä erilaisia aloitteita seurakunnan luottamuselimille. Aloite toimitetaan kirjallisena seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Kirkkoneuvosto käsittelee aloitteet. Jos aloite koskee kirkkovaltuuston päätösvaltaan kuuluvaa asiaa, kirkkoneuvosto valmistelee aloitteen valtuustolle.
Kokonaiskirkon asioihin liittyvä aloite voi edetä aina kirkon "eduskuntaan" eli kirkolliskokoukseen saakka. Reitti voi olla esimerkiksi: seurakuntalaisen aloite - kirkkoneuvosto - hiippakuntavaltuusto - kirkolliskokous.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä