Rippijuhlat eli konfirmaatio

Rippikoulun käymistä kannattaa juhlia, sillä se on yksi ikimuistettavimmista elämänvaiheista.  Haapajärven seurakunnassa rippikoulun käy vuosittain n. 90 % kaikista 15 vuotta täyttävistä nuorista.

Rippikoulu huipentuu kirkossa vietettävään konfirmaatioon, jota vietetään sunnuntain messun yhteydessä.  Konfirmaatio on ennen kaikkea nuoren sekä hänen läheistensä juhla, mutta samalla koko seurakunta osallistuu, iloitsee ja juhlii yhdessä nuoren ja hänen perheensä kanssa.  Konfrimaatiomessussa nuorta kannattelevat koko seurakunnan esirukoukset.  

Konfirmaatio koostuu rukouksen lisäksi siunauksesta, johon myös nuoren kummit kutsutaan mukaan.  Siunaus muistuttaa siten kastepäivästä, jolloin aikanaan pieni lapsi otettiin seurakunnan jäseneksi.  Konfirmaatio on kirkon pyhä toimitus, johon voivat osallistua vain seurakunnan jäsenet.  Kirkkoon kuulumaton rippikoulainen voi halutessaan liittyä kirkkoon rippikoulun käytyään, jolloin hän luonnollisesti voi osallistua konfirmaatioon.  Jos häntä ei ole lapsena kastettu, kasteesta tulee sopia rippikoulusta vastaavan papin kanssa.

Rippileirillä olleet isoset ja seurakunnan työntekijät voivat vierailla konfirmaatiopäivänä nuorten kodeissa.  Vierailuun tarvitaan kuitenkin kutsu nuoren kotiväeltä.

Haapajärven seurakunnan rippikouluista voi lukea enemmän rippikoulun omalta sivulta.

Nuoria menossa kirkkoon
Tuomenkukkia

Rippikoulu on puolen vuoden mittainen tutustuminen seurakuntaan ja kristilliseen uskoon. Usein rippikoulu käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.

Rippikoulu edeltää rippijuhlia

Rippijuhlia vietetään rippikoulun käyneen ja konfirmoidun nuoren kunniaksi. Nuorelle rippijuhlat ovat tärkeä aikuistumisjuhla.

Rippijuhlien järjestäminen

Konfirmaatio on osa ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Konfirmaatiota vietetään joko sunnuntain messun yhteydessä tai omana erillisenä messunaan. Konfirmaatiomessu kestää yleensä 1-2 tuntia. Kirkot ovat konfirmaatiomessuissa usein hyvin täynnä, joten paikalla kannattaa olla ajoissa.

Konfirmaatio tapahtuu jumalanpalveluksessa