Uutislistaukseen

Kirkkomaalta kaadetaan puita

Haapajärven Kirkon hautausmaalla eli Vanhalla hautausmaalla kävijä on ehkä pistänyt merkille, että muutamien vanhojen koivujen ympärille on ilmestynyt punainen nauha.  Nauha kertoo, että sinänsä vielä äkkiseltään hyvältäkin näyttävä puuvanhus on tullut tiensä päähän.  Turvallisuussyistä lahovikaiset puut on kaadettava, koska myrskyllä kaatuessaan ne voivat tehdä pahaa jälkeä hautakiville ja pahimmassa tapauksessa olla vaaraksi hautausmaalla liikkuville ihmisille. 

Koivu, jonka ympärillä punainen nauha

Hautausmaalla suoritettiin silmämääräinen katselmus jo syksyllä.  Koska tavallisesti hautausmaiden vanhojen puiden kaataminen herättää myös tunteita, kirkkoneuvosto halusi vielä varmuuden siitä, että kaadettaviksi katsotut puut todella olivat lahovikaisia.  Tuoreessa muistissa oli myös Haapajärven piiskamäntyjen kohtalosta käyty mielipiteenvaihto. Metsänhoitoyhdistyksen edustajat tekivätkin tämän jälkeen koeporauksia, joilla puiden kunto varmistettiin.  Tutkimusten jälkeen kaadettaviksi merkattiin toistakymmentä koivua.

Koivut kaadetaan pikkuhiljaa kevättalven aikana.  Kaadettujen koivujen tilalle istutetaan kesällä uusia puita.

 

2021-02-25 14:27:27.0