Uutislistaukseen

Seurakunta liittyy Oulun keskusrekisteriin

10.6.2020 11.42

Kirkkovaltuusto käsitteli 9.6. pidetyssä kokouksessaan mm. seurakunnan liittymistä Oulun keskusrekisteriin sekä hyväksyi vuoden 2019 tilinpäätöksen.

Haapajärviset saavat vastaisuudessa virkatodistuksensa Oulusta.  Näin totesi kirkkovaltuusto, joka esityksen mukaisesti päätti Haapajärven seurakunnan liittymisestä Oulun aluekeskusrekisterin jäseneksi.  Liittyminen tapahtuu syksyllä 2021.  Taustalla on luterilaisen kirkon kirkkohallituksen päätös, jonka perusteella kaikkien Suomen seurakuntien on liityttävä jonkun alueellisen keskusrekisterin jäseneksi viimeistään vuoden 2022 alusta.  Syynä muutokseen on kirkon yhteisen väestötietojärjestelmän kehitys sekä tietoturvalainsäädäntö.  Vaihtoehtona Haapajärven seurakunnalle oli Kokkolan suunta, mutta päätös Oulun suunnasta tehtiin yhteistyössä alueen muiden seurakuntien kanssa.  Vastaisuudessa haapajärviset voivat asioida sähköisesti suoraan Ouluun tai tilata virkatodistuksensa tuttuun tapaan seurakunnan omasta kirkkoherranvirastosta.

Kirkkovaltuusto ei ole koronan vuoksi kokoontunut koko keväänä, joten eilen pidetyssä kokouksessa asialista oli pitkä.  Kirkkoneuvosto oli ehtinyt käsitellä seurakunnan viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ennen poikkeusoloja, mutta valtuusto sai sen vasta nyt siis käsiteltäväkseen.  Seurakunnan tilinpäätös jäi Seurakuntakodin mittavasta peruskorjauksesta huolimatta vain n. 8 000 euroa miinuksen puolelle.  Remontin lisäksi alijäämäiseen tulokseen vaikutti mm. budjetoitua pienemmät metsätalouden tuotot.  Niin Haapajärven kuin monien muidenkin seurakuntien taloudenpidossa riittää kuitenkin haasteita vähenevän jäsenmäärän sekä koronaepidemian vaikutusten vuoksi.  Haapajärvellä seurakunnan jäsenmäärää vähentävät ennen kaikkea paikkakunnalle tappiollinen muuttoliike sekä syntyvyyden romahdus.  Kirkkoneuvosto onkin asettanut taloustyöryhmän, joka aloittaa työnsä elokuussa lomien jälkeen.

Kirkkovaltuusto hyväksyi lisäksi Kalajoen rovastikunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä kuuli lopuksi kirkkoherran katsauksen koronaepidemian vaikutuksista seurakunnan toimintaan.