Uutislistaukseen

Kirkkoneuvosto esittää sankarihautojen kultausta

Kirkkoneuvosto esittää joulukuussa kokoontuvalle kirkkovaltuustolle, että Haapajärven sankarihautausmaan laatat entisöidään lehtikultausta käyttäen.  Kirkkoneuvosto toivoo, että näin saataisiin päätökseen monia käänteitä sisältänyt hanke.

Kirkkoherra teki aloitteen sankarihautausmaan laattojen kunnostamisesta jo viime vuoden keväällä.  Ennakkokeskustelun ja valmistelun jälkeen kirkkovaltuusto päätti toukokuussa 2025, että laatat kunnostettaisiin hopeoimalla.  Valtuuston päätöstä perusteltiin sillä, että hopeointi on asiantuntijoiden lausuntojen mukaan todettu kultamaalia kestävämmäksi ratkaisuksi.  Laatat ovat ns. tyynykiviä, jotka ovat erityisen alttiita sään vaihteluista johtuvalle kulumiselle.  Lehtikultauksesta ei tuolloin saatu yhtään tarjousta.  Kullan korkean maailmanmarkkinahinnan vuoksi lehtikultauksen arveltiin myös olevan tuntuvasti maalausta kalliimpi vaihtoehto.  Päätös oli muuten yksimielinen, mutta siitä jätettiin kaksi eriävää mielipidettä.

Päätöksen jälkeen kirkkoneuvosto kuitenkin totesi, että värin mahdollisesti vaihtuessa asiasta olisi pyydettävä Museoviraston lausunto.  Saapuneessa lausunnossa kuitenkin todettiin molempien vaihtoehtojen olevan mahdollisia, eikä värin vaihtaminen ole Museoviraston mielestä sellainen oleellinen muutos, joka tarvitsisi kirkkohallituksen päätöksen.  Kirkkoneuvosto pyysi tämän jälkeen uudet tarjoukset ja esitti tarjousten perusteella, että seurakunta pysyy aiemmassa päätöksessään hopeoinnista.  Esitystä seurasi mm. sosiaalisessa mediassa keskustelu, jonka vuoksi hankkeen toteuttamiseen esitetty yrittäjä perui tarjouksensa.  Toukokuussa 2026 kokoontunut kirkkovaltuusto saattoi vain todeta tilanteen.

Kirkkoherra otti asian uudestaan valmisteluun kuluvan vuoden syksyllä pyytämällä tarjoukset hopeamaalauksesta, kultamaalauksesta ja lehtikultauksesta yhteensä seitsemältä yrittäjältä.  Määräaikaan mennessä tarjouksia saapui kaksi kappaletta, joista kirkkoneuvosto päätti esittää työn tekijäksi Kultaamo Suulperia Kokkolasta.  Työ tehdään kirkkoneuvoston esityksen mukaan lehtikultaamalla.  Koska kyseessä on koko kaupunkia koskeva hanke, kirkkoneuvosto esittää, että seurakunnan osuus on enintään 27 000 euroa hieman vajaan 50 000 euron kokonaiskustannuksista.  Lopusta tehdään neuvottelualoite mm. kaupungin kanssa.  Kivien kunnostaminen hopea- tai kultamaalia käyttäen olisi ollut n. 30 000 euroa halvempi vaihtoehto.

Sankarihautojen kunnostamisen kustannuksista puhuttaessa on muistettava, että seurakunta huolehtii sankarihautojen vuosittaisesta hoidosta, mm. kukista, kynttilöistä sekä nurmikonhoidosta.  Tarvikkeiden ja töiden kustannus on n. 2 000 euroa vuodessa.

Kirkkovaltuusto päättää asiasta lopullisesti talousarviokäsittelyn yhteydessä 9.12.

Lisätietoja: Kirkkoherra Kari Tiirola, 044-7698233, kari.tiirola@evl.fi     

Mon Nov 02 20:05:04 EET 2026