Kun antiikin Rooman mahtavat keisarit viettivät triumfia voittoisan sotaretken jälkeen, heillä oli vaunuissaan aina mukana orja.  Orjalla oli kaksi tehtävää.  Hänen täytyi pitää keisarin päällä laakeriseppelettä voiton merkkinä, mutta sen lisäksi hänen tehtävänään oli aika ajoin kuiskata keisarin korvaan sanat: Memento mori.  Kaiken juhlahumun ja palvonnan keskipisteen oli syytä muistaa, että jokainen, myös jumalaksi julistettu keisari, oli kuolevainen.  Paastonajan aloittava tuhkakeskiviikko muistuttaa meitä samasta asiasta.  Tuhkan ripotteleminen katumuksen merkiksi on tuttua Vanhan testamentin kirjotuksista.  Profeetta Joonan kirjassa jopa ylpeän Niniven kuningas pukeutui säkkivaatteeseen ja istuutui tomuun osoituksena katumuksesta.  Tuhkakeskiviikkona laulamme vaikuttavassa Anders Odheliuksen virressä:

Mieleeni aina johdata:

vain tuhkaa olen minä

ja täynnä uskottomuutta

vaan uskollinen sinä. (Vk. 359)

Kun otamme messussa vastaan tuhkaristin otsaamme, saamme konkreettisen muistutuksen siitä, että elämä on kovin hauras ja särkyvä.  Memento mori.  Me tarvitsemme tämän muistutuksen, jotta mieleemme palautuisi yhä uudestaan, että tarvitsemme Jumalaa.  Koska elämä on hauras ja särkyvä, tarvitsemme ristiä, joka piirtyy otsaamme siunauksena kasteessa, tuhkakeskiviikkona tuhkan ja öljyn seoksena ja viimein matkan päättyessä arkkumme kanteen hiekalla.  Elämän realismia on myös se, että jokainen voimainsa tunnossa elävä hallitsija ja yksinvaltiaskin sortuu jonain päivänä, kuten antiikin yksivaltiaat ja jumalaksi kohotetut keisaritkin aikoinaan.  Meille jää siis jäljelle vain risti.  Kaikki muu on harhaa tai väliaikaista.

Paastonaika ei kuitenkaan muistuta meitä vain elämän rikkinäisyydestä ja hauraudesta.  Sen tehtävä ei ole masentaa ja passivoida meitä.  Vanhan testamentin profeettojen sanomaan kuului aina kutsu taisteluun.  Profeetta Joel kehottaa: Puhaltakaa torveen Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous! Paasto on siis juhla-aikaa ja kutsu taisteluun.  Uskon, että tänä paastonaikana se kutsuu meitä erityisesti toimimaan oikeudenmukaisen rauhan puolesta.  Ristiriidat ja konfliktit eivät nimittäin ole väistämättömiä, vaan ne ovat aina synnin seurausta.  Rauha ei ole koskaan itsestäänselvyys.  Sen eteen on tehtävä työtä.  Me emme ehkä voi ratkaista maailman kaikkia konflikteja emmekä aina ymmärtää edes niiden syitä, mutta silti meidän on puhuttava ja toimittava rauhan lähettiläinä.  Ennen kaikkea meidän täytyy rukoilla, koska se on voimakkain aseemme taistelussa pahuutta vastaan.  Toiseksi paasto ja rukous auttavat meitä tunnistamaan lähimmäisemme, jotka ovat erityisen heikkoja ja haavoittuvia.  Siksi paasto on kutsu taisteluun laiskuutta, itseensä käpertymistä ja välinpitämättömyyttä vastaan.  Meillä on aina vaarana nukahtaa sellaiseen välinpitämättömyyden yöhön, josta Ilmestyskirjan kirjoittaja moittii erityisesti Laodikean seurakuntaa: Sinä et ole kuuma etkä kylmä.  Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea (Ilm. 3:15).  Paasto olkoon herättäjämme.  Dietrich Bonhoeffer kirjoitti Jumalasta: Hän ei tee meitä vain hyviksi.  Hän tekee meidät myös vahvoiksi, jotta rakkaus voittaisi vihan ja antaisi ihmiselle rauhan, jota he eivät voi antaa itselleen.

Ronkaalan pappilassa laskiaistiistaina 4.3.2025