Uutislistaukseen

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat 31.3. saakka - seurakunta kuitenkin toimii

Koronatilanteesta johtuvat kokoontumisrajoitukset jatkuvat Pohjois-Pohjanmaalla ainakin 31.3. saakka.  Haapajärven seurakunta on myös päivittänyt seurakunnan toimintaa koskevaa ohjeistusta.

1. Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset

Kristuksen kirkastumisen kirkon jumalanpalvelukset pidetään suljetuin ovin siten, että paikalla saa olla rajoitettu määrä jumalanpalveluksen toimittamiseen osallistuvaa henkilöä.  Jos kirkossa pidetään messu, seurakuntalaisille varataan mahdollisuus tulla ehtoolliselle kirkkoon messun jälkeen.  Lisäksi toimitetaan aamumessuja ja muita piemimuoisempia messuja, joista ilmoitetaan erikseen.

Kirkolliset toimitukset eli kasteet ja hautaan siunaamiset toimitetaan ensisijaisesti Kristuksen kirkastumisen kirkossa.  Toimituksissa voi olla läsnä korkeintaan 6 osallistujaa sekä lisäksi pappi, kanttori ja suntio.  Pastoraalisen harkinnan perusteella hautaan siunaamisessa voi olla kuitenkin enemmän kuin 6 osanottajaa, jos turvaväleistä huolehditaan (vähintään 2 metriä).  Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollista leskeä, vainajan lapsia sekä heidän puolisoitaan.  Joka tapauksessa tilaisuuden tulee olla pienimuotoinen.  Lopullisen harkinnan väkimäärästä tekee tarvittaessa siunaava pappi.  Määräykset osallistujamääristä ja turvaväleistä koskevat myös seurakunnan tiloissa olevia muistotilaisuuksia.  Pappi ja kanttori eivät osallistu muualla järjestettäviin muistotilaisuuksiin.  Jos kastetta ei voida järjestää kirkossa, papin tulee poistua, kun kaste on toimitettu.

2. Muu kokoava toiminta

Seurakunnan kokoava toiminta perutaan 31.3.2021 saakka.  Sellainen aikuisten pienryhmätoiminta, johon osallistuu korkeintaan 6 henkeä, voi kuitenkin jatkua.  Lasten ja nuorten toimintaa voi jatkaa soveltuvin osin.  Päiväkerhot toimivat normaalisti. 

3. Kotikäynnit, hoivakodit ja yksityinen ehtoollinen

Kotikäyntejä suoritetaan vain erityisen painavista syistä.  Hoivakodeissa ja vastaavissa toimitaan heidän omien ohjeidensa mukaisesti.

4. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto

Seurakunnan toimistot ovat avoinna normaalisti.  Suositellaan kuitenkin asiointia puhelimitse tai sähköpostilla.

2021-03-03 14:16:56.0