Haapajärven seurakunta

Evankelis-luterilainen kirkko Oulun hiippakunta

Kirkon perustehtävä ja olemassaolon tarkoitus on kertoa Kristuksesta kaikille maailman ihmisille. Tätä työtä haluamme olla osaltamme tekemässä myös Haapajärvellä. Haluaisimme, että jokainen seurakunnan jäsen ymmärtäisi lähetystyön oikeudekseen ja velvollisuudekseen.

 

Nimikkolähettejä seurakunnallamme on kaksi, Suomen lähetysseuran kautta lähetettyinä:

 

Pirjo Lehtiniemi  on jäämässä eläkkeelle vuoden 2011 alusta. Hän on toiminut terveydenhoitajana Hosainan sairaalassa, Etiopiassa. Pirjon tilalle valitaan uusi nimikkolähetti vuonna 2011.

 

Katri Niiranen-Kilasi on tällä hetkellä kotimaassa. Katri toimii opettajana Tansanian evankelisluterilaisen kirkon yliopistossa Makumirassa.

 

Lähetystyöstä seurakunnassa vastaa lähetystyön vastuuryhmä, johon kuuluu vapaaehtoisia työntekijöitä sekä lähetyssihteeri ja lähetysteologi.

 

Lähetysillat pidetään pääsääntöisesti Laurikkalan pappilassa työiltojen muodossa. Voit tulla mukaan tekemään yhdessä monenlaista lähetystyön hyväksi tai vain nauttimaan toisten seurasta.

 

Vuosittain toistuvia tapahtumia ja tempauksia:

-vapputempaus torilla

-juustokeittomyyjäiset juhannusviikolla

-isänpäivälounas

-joulumyyjäiset 1. adventtina

-Kauneimmat joululaulut kirkossa ja kylillä

 

Olet tervetullut mukaan toimintaamme, ota yhteyttä:

 

Lähetyssihteeri

Sirkku Katajamäki

Haapajärven seurakunta

Rantakatu 2

85800 HAAPAJÄRVI

puh 044 7698 240

sirkku.katajamaki @ evl.fi

 

Kappalainen

Mika Katajamäki

Haapajärven seurakunta

Rantakatu 2

85800 HAAPAJÄRVI

puh 044 7698 234

mika.katajamaki @ evl.fi

 

(Kun lähetät sähköpostia poista välilyönnit @ -merkin molemmilta puolilta!) 

 

 

"Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.

 

Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.

 

Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: - Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä."

 

Paavali, 2 Kor 5:19-6:2

 

 

< takaisin | ^ alkuun