Haapajärven seurakunta

Evankelis-luterilainen kirkko Oulun hiippakunta

Tuomasmessut ja Pienen Valon illat

Kaikkien apostoli Tuomaan kaltaisten epäilijöiden ja uskossaan epävarmojen oma nimikkomessu täytti 20 vuotta vuonna 2008.  Tuomasmessua vietetään säännöllisesti mm. Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa sekä hieman epäsäännöllisemmin lukuisilla paikkakunnilla.  Onpa Tuomasmessu ehtinyt kulkeutua jo ulkomaillekin.  Haapajärven ensimmäinen Tuomasmessu järjestettiin ensimmäisenä adventtina 2008.  Messuja on tämän jälkeen tarkoitus jatkaa säännöllisesti kolmesta neljään kertaa vuodessa.

Tuomasmessuun on matala kynnys.   Messun kulku ja musiikki ovat tavanomaista messua vapaampia.  Vapaaehtoisiksi lupautuneet seurakuntalaiset huolehtivat musiikista, avustavat ehtoollisella ja esirukouksen toteuttamisessa, huolehtivat kirkon koristelusta ja kirkkokahveista.  Tekemistä löytyy kaikille halukkaille, mutta messuun voi tulla myös takimmaiseen penkkiriviin kokemaan yhteyttä.

 

Jos haluat mukaan Tuomasmessujen vapaaehtoistyöhön vaikkapa juontajaksi, esirukousavustajaksi, rukousalttarin hoitajaksi, kolehdinkantajaksi, kuorolaiseksi, soittajaksi tai johonkin muuhun tehtävään, voit ilmoittautua lomakkeella, jonka löydät tästä linkistä. 

 

Toivomme, että Tuomasmessu kokoaa niin osallistujia kuin vapaaehtoisia myös Haapajärven ympäristöstä.  Tervetuloa mukaan!

 

Tuomasmessujen kalenteri:

 

Syksy 2010

Kevät 2011

 

Pienen Valon illat

 

Pienen Valon illat ovat kirkossa järjestettäviä teemailtoja, joiden muoto on vapaa.  Mukana on aina musiikkia, rukousta, haastatteluja, Sanaa sekä yhteisöllisyyttä.  Usein mukana on joku nimekäs musiikki- tai muu vieras, mutta iltojen perusrunkona ovat paikkakuntalaisten haastattelut sekä lauluryhmä Pieni Valo, joka on Pienen Valon iltojen ja Tuomasmessun oma musiikkiryhmä.

 

Kirkossa pidetyn illan jälkeen on seurakuntatalossa aina tarjolla iltapalaa sekä hyvää seuraa.  Lapset voi jättää hoitoon seurakuntatalon päiväkerhotiloihin illan ajaksi. 

 

Pienen Valon iltojen kalenteri:

  

Kevät 2011

 

Tiedot pävitetään tähän myöhemmin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää kuvia löydät täältä

< takaisin | ^ alkuun