Haapajärven seurakunta

Evankelis-luterilainen kirkko Oulun hiippakunta

Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen. (Ps. 122:1)

Pyhä messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus, koska siinä on tarjolla kaikki, mitä ihminen tarvitsee pelastuakseen.  Täydelliseen jumalanpalvelukseen kuuluu aina Jumalan sanan lukeminen ja selittäminen sekä ehtoollisen vietto.  Saamme kiitollisin mielin kokea, että Kristus itse palvelee meitä sanan ja sakramenttinsa kautta.

Messu on kastettujen, siis Jumalan kansan yhteinen juhla, jossa saamme olla yhteydessä Taivaalliseen Isäämme toisten kristittyjen kanssa.  Siksi on luonnollista, että messun luonteeseen kuuluu vuoropuhelu.  Jumala puhuttelee meitä sanansa kautta ja me vastaamme tunnustamalla syntimme, kiittämällä, ylistämällä ja rukoilemalla.  Myös papin ja seurakunnan välinen yhteys perustuu vuoropuheluun, jossa jokainen saa palvella niillä lahjoilla, joita Jumala on antanut.  Messussa onkin entistä enemmän sellaisia tehtäviä, joita kuka tahansa seurakuntalainen voi hoitaa.  Siitä huolimatta jokaisella on luonnollisesti oikeus vetäytyä viimeiseenkin penkkiin pylvään taakse.  Jumala on sielläkin lähellä.

Sunnuntaita voi verrata Tuhlaajapojan kotiinpalun juhlaan.  Messun saarna ja liturgia tulevat meitä vastaan ja voittavat jokaisen murheemme, syntimme ja vieraudentuntomme.  Ottakaamme osaa juhlintaan ja nauttikaamme siitä.  Sunnuntai avaa sydämemme, murtaa muurit, avaa mielemme portit ja koska se menee oman mielemme tuolle puolen, se saa meidät katsomaan maailmaa ja lähimmäisiämme.  Sunnuntai on avara kuin Jumalan armo.  Sunnuntai on rikas, ei ahdasmielinen.  Sunnuntai on täynnä tunteita, jotka ovat omia vaikuttimiamme suurempia.  Sunnuntai on pyhä päivä, jona Jumala tekee meistä onnellisempia ihmisiä.  Piispa Johannes Khrysostomos kirjoittaa: Se, joka rakastaa Jumalaa, iloitkoon tästä säteilevästä rakkauden juhlasta. Jokainen, joka on työtä tehnyt yhtä hyvin kuin jokainen, joka ei ole työskennellyt, jokainen, joka elää rauhassa ja jokainen, joka on tuskissaan, jokainen kadoksissa oleva ja jokainen, joka on kotona, jokainen, joka on maahan langennut ja jokainen, joka on noussut ylös, tulkoon kaikki ja jokainen toivotetaan tervetulleeksi.

Messu on joka pyhä

Haapajärven seurakunnan pyhäpäivän jumalanpalvelus on pääsääntöisesti ehtoollisjumalanpalvelus eli messu, jota vietetään Kristuksen kirkastumisen kirkossa sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä klo 10.00.  Erikseen ilmoitettavina aikoina vietetään myös viikkomessuja sekä muita jumalanpalveluksia.  Olkkolan kyläkirkossa pyritään viettämään messua n. kerran kuukaudessa.  Lasten omaa jumalanpalvelusta, kynttiläkirkkoa, vietetään kerran kuukaudessa perjantaiaamuisin.

< takaisin | ^ alkuun