Haapajärven seurakunta

Evankelis-luterilainen kirkko Oulun hiippakunta

 

YHTEISVASTUUKERÄYS 60 VUOTTA

 

Yhteisvastuukeräys järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 1950.

Silloin Suomi oli toipumassa sodan aiheuttamista koettelemuksista.

Ensimmäisen keräyksen tuotosta 50% jäi oman seurakunnan diakoniatyön käyttöön. Jäljelle jäävästä osasta puolet meni laitosdiakoniaan ja puolet hiippakunnan diakoniatyöhön. Varoilla tuettiin huonokuntoisten asuntojen kunnostamista ja äitien virkistystoimintaa. Köyhille kodeille hankittiin lehmä tai hevonen, invalidille pyörätuoli tai vanhukselle kunnollinen vuode. Lisäksi lahjakkaita lapsia autettiin opiskelemaan.

 

Nykyisin tuotosta menee 60% kansainväliseen diakoniaan, 20% kotimaiseen erityskohteeseen, 10% hiippakuntien diakoniarahastoihin ja 10% keräävän seurakunnan diakoniatyöhön.

 

VUODEN 2010 YHTEISVASTUUKERÄYS auttaa vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa ja Haitissa parantamaan ruokaturvaansa

 

Ruokaa perheille Suomessa

Suomessa 150 000 lasta elää köyhyydessä.

Vähävaraisuus vaikuttaa perheen hyvinvointiin monella tavalla.

Myös ruokailut ovat niukkoja ja epäsäännöllisiä, erityisesti jos perheessä on köyhyyden lisäksi muitakin ongelmia. Marttojen avulla käynnistetään Lapsiperheiden ruokaturva-hanke. Keräysvaroilla järjestetään ruokaa köyhille lapsiperheille ja vahvistetaan näiden perheiden arjen selviytymiskeinoja.

 

Ruokaa perheille Haitissa

Haitissa kaksi miljoonaa lasta kärsii nälästä.

Yhteisvastuu tukee Kirkon Ulkomaanavun kautta Luterilaisen maailmanliiton Haitin ohjelmaa vuosina 2010-2011.

Keräysvaroilla turvataan erityisesti hädänalaisten lapsiperheiden ruoan saantia mm.kouluttamalla ihmisiä varautumaan luonnonkatastrofeihin ja kehittämään viljelymenetelmiä sekä lisäämällä ravitsemustietoutta.

 

Yhteisvastuukeräyksen tuotto 2010

Keräys tuotti 14 867,49 (vuoden 2009 tuotto oli 14 025,21).

Suuret kiitokset kaikille vastuunkantajille ja lahjoittajille.

Klikkaamalla tämän sivun Yhteisvastuu-logoa, pääset keräyksen valtakunnallisille sivuille.

< takaisin | ^ alkuun